Asettelu (turnaus- ja harjoitusottelut)

TURNAUKSET 

Tampereen Erotuomarikerho asettelee tuomarit Tampereen alueella pelattaviin turnauksiin, kuten isoihin junioriturnauksiin tai vaikka työporukan turnauksiin. Koska asettelut tapahtuvat piirin kanssa yhteisen ohjelman kautta, tulee turnauksen tilaajan toimittaa asettelijalle otteluohjelma oikeassa muodossa. Turnausten tuontitiedosto löytyy alta (kts. tuontitiedosto-Excel). Asetellut ottelut näkyvät Palloliiton asetteluohjelman (Tason) puolella.

Oheisessa Excel-tiedostossa on myös ohjeet pohjan käyttöön. Vääränmuotoinen otteluohjelma viivästyttää turhaan asetteluiden tekemistä, joten lähetäthän sen heti oikeassa muodossa.

Turnauspelit tulee ilmoittaa asettelijalle vähintään 15 päivää ennen turnausta, kuitenkin niin, että jos turnaus alkaa viikonloppuna (lauantai tai sunnuntai), niin turnauksen otteluohjelma tulee ilmoittaa oikeassa muodossaan vähintään kaksi viikkoa ennen turnausta torstaina!

Pyydämme ilmoittamaan turnauksesta kuitenkin mahdollisimman nopeasti siinä vaiheessa, kun otteluohjelma on tiedossa. Näin pystymme informoimaan erotuomareita edessä olevasta turnauksesta hyvissä ajoin. Asettelija käsittelee asettelupyynnöt kootusti muutaman päivän välein, joten huomaattehan, että vastaus pyyntöön voi tulla parin päivän viiveellä. 

HUOM! Turnauksissa tulee olla saatavilla pelaajalistat mahdollisten kurinpitotoimien varalle.

Turnausten erotuomaritilaukset lähetetään asettelija Keroselle osoitteeseen: asettelu.tek@gmail.com

Turnauksien osalta palkkiot ja maksuehdot toimitetaan asettelupyyntöjen yhteydessä.

Turnauspelien tuontitiedosto: Harjoitusotteluiden tuontitiedosto.xlsx

Palloliiton TASOn linkki: asetteluohjelma 

 

HARJOITUSOTTELUT

HARJOITUSOTTELUIDEN EROTUOMARIPALKKIOT TALVIKAUDELLA 2024:

Harjoitusotteluiden tuomaripalkkion suuruuden ratkaisee joukkueista korkeammalla sarjatasolla kaudella 2024 pelaava seuraavasti:

Sarjataso: erotuomarin / avustavan palkkio (päivitetty 21.11.2023)

Veikkausliiga                                                             300/180

Ykkösliiga, Ykkönen                                                  150/85

Kakkonen, Kansallinen Liiga, P20 SM                      80/60

Kolmonen, P17 SM                                                   60/45

Naisten Ykkönen                                                       55/40

Nelonen, P20/17 Ykkönen, T18 SM                          45/35

Muut aikuisten tasot, muut P20/P17 tasot                40/30

P13-P15, tytöt (kolmikko)                                         35/25

P15 (yksin)                                                               35

Muut juniorisarjat                                                      30

 

Mikäli otteluaika on pidempi kuin kesän virallinen peliaika, korotetaan palkkiota 2 € / 5 min / tuomari.

Veikkausliigan, 1-3.divisioonan, Kansallisen Liigan, Naisten Ykkösen, P20 SM:n, P20 Ykkösen, P17 SM:n ja P17 Ykkösen harjoitusotteluihin ei asetella kuin kolmikkoja. Mikäli esim. tuomareiden vähyyden vuoksi jokin ottelu joudutaan kuitenkin viheltämään yhdellä tuomarilla, kerrotaan palkkio 1,5:llä.

Erotuomareilla on lisäksi oikeus periä kaikilla tasoilla matkakuluja Suomen Palloliiton matkustusohjeen mukaisesti. Mikäli tuomareilla on useampi ottelu peräkkäin, jaetaan matkakulut otteluiden kesken.

Harjoitusotteluista, jotka on ilmoitettu asettelijalle vähintään 11 päivää ennen ottelua, Tampereen Erotuomarikerho perii erotuomariasettelumaksuja seuraavasti:

– 15 € / ottelu, jossa on kolme erotuomaria jalkapallossa/kaksi erotuomaria futsalissa

– 10 € / ottelu, jossa on yksi erotuomari

10-6 päivää ennen ottelua tulleista erotuomaritilauksista veloitetaan lisäksi myöhäisestä asettelusta kuluja 15 € / ottelu. Tätä myöhäisempiin tilauksiin TEK ei asettele tuomareita! Huom. viikonloppuna (la tai su) ja juhlapyhinä ilmoitetut pelit katsotaan ilmoitetuksi vasta seuraavana arkipäivänä.

Huom. asettelupyyntöjä tehdessä ilmoitattehan harjoitusottelun tason (sarjan, jota korkeammalla pelaava joukkue pelaa, esim. P15 Ykkönen), molemmat joukkueet, kentän, alkamisajankohdan, tuomarien lukumäärän ja laskutusosoitteen. 

Kaudella 2024 harjoituspelien ja turnauspelien asettelut näkyvät liiton ja piirin käyttämässä Taso-asetteluohjelmassa, taso.palloliitto.fi

Harjoitusotteluiden erotuomaritilaukset lähetetään kerhon asettelijalle Aleksi Keroselle osoitteeseen: asettelu.tek@gmail.com

 

Futsalin harjoitusottelut 2023–2024 (päivitetty 11.8.2023):

Miesten Futsal-Liiga                                                          70 € (Yhteensä 140 €)

Miesten Futsal-Ykkönen                                                    60 € (Yhteensä 120 €)

Naisten Futsal-Liiga                                                           45 € (Yhteensä 90 €)

Miesten Futsal-Kakkonen                                                  40 € (Yhteensä 80 €)

P19 Futsal-Liiga                                                                 35 € (Yhteensä 70 €)

Muut sarjat                                                                         30 € (60 €, jos kaksi tuomaria)

Lisäksi tuomareilla on oikeus periä matkakulut Suomen Palloliiton matkustusohjesäännön mukaisesti myös futsalin harjoitusotteluissa.

Liigan, Miesten Ykkösen ja Kakkosen, Naisten Liigan ja Ykkösen, P19 Liigan ja P17 Liigan harjoitusotteluihin ei asetella kuin kaksikkoja. Mikäli esim. tuomareiden vähyyden vuoksi jokin ottelu joudutaan kuitenkin viheltämään yhdellä tuomarilla, kerrotaan palkkio 1,5:llä